tiistai, 15. marraskuuta 2011

Varasto


Usein sitä kirjoittaa elokuvista tai kirjoista, jotka ovat olleet niin hyviä, että omaa suosikkiaan pitää hehkuttaa foorumeissa. Joskus sitä sattuu myös eteen huteja, joiden näkemiseltä tai lukemiselta haluaa muut pelastaa.

Viikko sitten kävin miehen kanssa katsomassa elokuvan Varasto RTV:n kutsuvierasnäytöksessä, joka oli tarkoitettu rakennusalan ammattilaisille. Varasto-elokuva perustuu Arto Salmisen romaaniin ja edustaa lajityypiltään komediaa (tästä voi olla monta mieltä). Elokuvan ohjaajan Taru Mäkelän mukaan elokuva kertoo miehen mystisyydestä.


Juoni, jos elokuvassa nyt sellaista oli, kertoo maalikaupan varastomiehestä Rouskusta (Kari-Pekka Toivanen) ja hänen työkaveristaan Ranisesta (Aku Hirviniemi), varastosta pimeästi tavaraa hakevasta raksamiehestä (Vesa Vierikko) ja maalikaupan myyjästä Karitasta (Minttu Mustakallio). Elokuvan on ehkä tarkoitus kuvata duunareiden arkea, mutta elokuvan nähtyään voi kysyä onko duunareiden arki todella tuollaista? Mitä ihmettä Mäkelän päässä on liikkunut?

Elokuvan juoni on höttöinen ja typerä, henkilöt ennalta-arvattavia, vitsit huonoja ja stereotypiat todella alentavia. Toivasen esittämä "duunari" Rousku asuu Kalliossa sotkuisessa asunnossa ja syö ruuaksi kylmiä lihapiirakoita ja eineslihapullia, leikkaa varpaankynnet ruokapöydällä ja on kyllästynyt työhönsä. Raninen on hiukan yksinkertainen varastotyömies, mutta rehti ja kunniallinen (uudenlainen Sven Duva?) ja jouduttuaan virheellisesti kiinni varastosta varastamisesta, ratkeaa ryyppäämään porukkaan, jollaiseen tuskin joudutaan hunningolle ajautumisen alussa. Karita taas on mauton kontulalaishempukka, joka on kotoisin väkivaltaisesta perheestä, jonka äiti on työskennellyt prostituoituna ja isä ollut "yrittäjä" (=yrittänyt tappaa äidin monta kertaa). Karitaa ei kiinnosta mikään korkeakulttuuri ja kirjat hän säilyttää siivouskaapissa sekä kaiken lisäksi tupakoi raskausaikana. Varastosta pimeästi tavaraa hakeva Vierikko taas esittää kommunistia, jonka moraali on hyvin hataralla pohjalla ja jonka varastaessa tavaraa taustalla soi Internationale. Elokuvan työttömät ovat laiskoja ja elämänhalunsa menettäneitä, tyhmiä ja yksinkertaisia ihmisiä, joita kurssitetaan Feng Shui -kursseilla.

Elokuvaa katsoessa minulle ei selvinnyt mitä elokuvassa yritettiin sanoa? Mikä oli elokuvan tarkoitus? YLE:n sivuilla ohjaaja Taru Mäkelä kiittelee näyttelijöitään ja Kari-Pekka Toivanen kertoo saaneensa rooliinsa syvyyttä oman kokemusmaailmansa kautta. Syvyyttä hahmoissa ei ollut ollenkaan enkä usko, että perusduunarin elämä on tuollaista. Ei ainakaan työkavereideni tai oman lapsuusperheeni elämä ole ollut tuollaista. Elokuva oli niin huono, että jos olisin kehdannut, olisin kävellyt ulos salista. Elokuva sai lähinnä miettimään, kuinka elitistisessä maailmassa ohjaaja Taru Mäkelä tai käsikirjoittaja Veli-Pekka Hänninen oikein elää? Jos tarkoitus oli satiirisesti kuvata duunareita ja yleisön kuvaa heistä, mentiin pahasti metsään.

4 kommenttia:

Suketus kirjoitti...

Olipa tykitystä! Go Sanna!

Tosin Vesa Vierikkoa rrrrrrakastan. Mutta ehkä yritän säilyttää puhtoiset välimme ja jätän tämän elokuvan väliin.

Sanna kirjoitti...

Tämä elokuva oli niin surkea, että tätä ei voi kuin tykittää täydeltä laidalta. Hirveää sontaa! Finnkinolla leffa ei edes näyttänyt olevan levityksessä, joten en tiedä mihin ko. raina on hautautunut. Toivottavasti filminauha on mennyt hukkaan.

Rakastan myös Vierikkoa ja elokuvan jälkeen pohdin, MIKSI MIKSI MIKSI olet tehnyt tämän leffan Vesa?

Anonyymi kirjoitti...

Varasto tulee vasta teattereihin joulukuun lopussa! Näin kys. elokuvan eilen kutsuvierasnäytöksessä jonne kaveri antoi lipun ja mulle tuli ihan päinvastainen tunnelma. Ihanaa, että asioita kuvattiin
överisti ja huumorilla, niin pääsi irroittautumaan arjesta ja silti tuntui oikeilta asioilta. Mun mielestä elokuvassa oli tosi paljon hyvää, roolihahmot oli hienoja. Ja jouduin kohtaamaan omat kliseiset käsitykseni, mm. itähelsingistä, tunnustan, ja siksi se just oli hyvä. Kyllä mä menisin uudestaankin.

Anonyymi kirjoitti...

Elokuvahan pohjautuu Arto Salmisen samannimiseen kirjaan, eikä suinkaan ohjaajan kuvitelmiin. Kirja on loistava, mutta en oikein usko että taipuu elokuvaksi näissä käsissä...Ainakin trailerin perusteella vaikuttaa siltä, että Salmisen inhonaturalismi on vesitetty ihan kivaksi "työläiskomediaksi". Eli luulen, etten tule pitämään elokuvasta, mutta toisista syistä kuin sinä.