Yhtenä yönä näin unta, että kulmakarvani olivat kasvaneet yhteen, koska en ehdi nyppiä niitä. Ensin ajattelin, että jos vain lisään pigmenttiä kulmiin, niin kukaan ei huomaa hiukan vaaleampia karvoja keskellä otsaa. Seuraavana aamuna otin pinsetit käteen ja päätin, että pesen pyykit vasta huomenna eikä lehtiä kannata haravoida kun ulkona sataa.
Minulla oli myös kolme vapaapäivää, joiden aikana sain luettua loppuun yhden tenttikirjan, kävin suuhygienistillä, vietin äidin kanssa päivän Tampereella, olin kahvilla kaverin kanssa ja pesin lattiat kotona.
Noiden kolmen päivän aikana minut myös integroitiin osaksi porilaista lähiötä. Kävin naapurin kotona hakemassa nimeä lupalappuun kuistin rakentamista varten ja tutustumassa heidän ullakkotiloihinsa. Lattiamateriaaliansa murehtivalle naapurille sanoin, että nariseva mäntylattia tuo vain tunnelmaa ja saatiin miehen kanssa kutsu tulla istumaan iltaa. Toinen naapuri pysäytti minut matkalla linja-autolle ja kertoi, että tyhjentää rännejä lehdistä ja männynneulasista. Tämä naapuri, joka on aina metsuritakki päällä, esitteli klapivarastoaan talvea varten ja kertoi että Kuopiossa asuva tytär on myös raskaana.
Torstaina juodessani teetä ja syödessäni kanelipullaa hintaan 2,40€ Porin Kauppahallissa ajattelin, että ei kai ole hullumpaa olla pikkukaupungin tyttö. Seuraavana aamuna odottaessani Porin rautatieasemalla Tampereen junaa noin kello 7.55 Päätin etten ota neuvolassa suositeltua influenssarokotetta riskiryhmille (kuinka kiire ihmisellä pitää olla, ettei flunssaa ehdi sairastaa?). Edellisenä päivänä olin sopinut treffit tulevalle viikolle toisen Poriin muuttaneen kaverin kanssa. Odotan, että palaset loksahtavat paikoilleen.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti